Ensin oli venäläinen lastenpyörä, pulleat renkaat punaista kumia, edessä nallen kuva. Yksinkertainen, tukeva, toimiva, ei mennyt rikki millään. Onkohan sellaisia enää? Mihin se meni? Serkuille?
Kermitinvihreä nuorisopyörä koottiin pahvilaatikosta eteisen matolla. Rodeostonga, pitkä satula korkeine selkänojineen. Edessä kapea rengas, takana leveämpi kuvioitu. Mahtava menopeli, kunnes pöllittiin T:n pihalta.
Meni vuosia ennen kuin sain uuden ja senkin maalle. Sininen Nopsa ostettiin Osulasta, vaihteeton, koska vaihteet ovat turhuutta ja menevät rikki. Aikanaan sain sen junarahtina Vallilan tavara-asemalle ja pääsin kurvailemaan Finlandia-talon alaiselle parkkikselle. Juuri Nopsalla leikin myös P:n kanssa kaartotaistelua Mäntymäen kentällä. Koneet törmäsivät ilmassa ja kuljin kuusi viikkoa käsi kipsissä. Nopsa periytyi systerille.
Viisivaihteisen Kulkurin kävin ostamassa Aleksin Tallbergilta saatuani rahat (892 markkaa) kuukausien perustelemisen jälkeen. Pelkkiin käsijarruihin piti totutella pari päivää, mutta sillä tuli koluttua ensin lähiöt ja sitten Etelä-Suomea Kouvolasta Lohjanharjulle. Joillain oli kymppivaihteisia mutta se ei haitannut. Okei, hiukan mietitytti silloin, kun tulin Vihdintien liikenneympyrästä Karkkilaan ajetussa aamuöisessä kisassa vasta kolmanneksi. Jäi HOASin pyörävarastoon.
Seuraavan, 12-vaihteisen, ostin itse hikoilemillani rahoilla. Se vietiin kaksi viikkoa myöhemmin E:n pihalta. Siitä lähtien olen suunnitellut fillarivarkaiden varalle sähköshokkeja ja jalkovälissä räjähtäviä TNT-ansoituksia.
Perusmaasturilla ajoin duunimatkat Vantaan ja Helsingin keskustan välillä ja jostain syystä renkaita puhki kaikkeen terävään. Muutossa nostin sen tuohon pihalle telineeseen ja siinä se on koskemattomana yhä. Hävettää.
Muistot palautti Mindyn pyöräkuume.
Posted by khilou at 23.04.04 10:57