Laskuri vilkuttaa yhden päivän kävijäennätyksiä.
Ihan kuin teininä. Kun mentiin maanantaina kouluun ja muisteltiin, mitä kukakin teki perjantain bileissä. Tosin silloin mietittiin, kuka oli kenenkin kanssa, kuka sai keneltä ja mitä ja kuka oli mitenkin kännissä. Dagen efter Kuukkeleihin on perinteestä poimittu vain känni- ja krapulatasojen kertaus. Ainakaan julkisesti.
Blogistanissa mietitään, kuka kukakin oikeastaan oli ja oliko joku paikalla olleista Kysyn vaan. Esimerkiksi se alakerran baarimikko.
Jossain riehuu kuulemma jokin salaliitolla ohitettujen bloginerojen intifada, mutta sen täytyy olla jalostunutta ironiaa. Eihän kukaan sellaisesta tosissaan rähjäisi. (Jahas, Merten on ehättänyt sanomaan saman kunnianhimoisemmin).
Väsyttää.
Posted by khilou at 26.03.04 21:43