maaliskuu 26, 2004

Ilta tarujen luolassa

Kun Kuukkelikisa lanseerattiin, palkinnot pohdituttivat. D-päivän lähestyessä ihmiset blogien takana askarruttivat vielä enemmän.

Siispä pää kumarassa Dubrovnikiin halki piiskaavan räntäsateen. Olut yläkerran tiskillä, muka Ilta-Sanomien selailua, vaivihkaista pälyilyä ympärille. Silti jännitti yllättävän vähän.

Ihmisiä livahteli portaisiin kuin salaseuralaisia Faaraon sikareissa, joten seurasin alakerran hämärään saliin. Siellä parveili väkeä yllättävän paljon. Ilahduttavan paljon. Jotkut istuskelivat pienissä ryhmissä, mutta moni yksin, yhtä orpona. Siispä tilasin yhden oluen.

Muutamat kasvot tunnistin. Tuolla myhäilee Merten, TV:stä tuttu on Kutri, tuo taitaa olla Samikki. Tuon pirteän punapään täytyy olla Mindy. Ei ollut, ilmeni sittemmin.

Rohkaistuin sohvanpätkälle ja esittäydyin kahdelle lähimmälle. Luksus ja Cybbis, terve vain. Kyllähän se siitä rentoutui, virvokkeiden voimalla ja muutenkin. Enimmäkseen tietysti kuuntelin myhäillen elävien legendojen keskustelua, mutta tulipa joku sananen vaihdettuakin.

Monta jäi vielä tapaamatta ja tunnistamatta. Ne, jotka tapasin, tapasin liian lyhyesti.

Järjestelyt olivat loistavat, etenkin juonnot. Keskustelu, eri mieltä oltaessakin, soljui huomaavaisen kohteliaana. Schizo-Janne säkenöi karismaa ja pysyi seurueiden keskipisteenä.

Sen verran piti kurkata puhelimitse ulkomaailmaa, että IFK voitti Ilveksen ja Erä sekä Rangers säilyivät Salibandyliigassa.

Illan toisen valomerkin tullessa oli neekeripoikia jäljellä kolme. He keskustelivat perunamaan puolustamisesta asein. Kaksi nousi taksiin, yksi tallusteli lumisia katuja kotiin.

Nukkumaan klo 3.30. Aamutoimet tenavien kanssa käynnistyivät klo 7.12.

Posted by khilou at 26.03.04 12:38
Comments

Ja minä kun kysyin Soopan Lariq:lta, että onko herra Khilou paikalla. Silloinen vastaus oli tyly "ei tietääkseni", mutta siellähän sinä olit. Olisin nykäissyt hihasta, jos olisin tiennyt tuon. No, ehkä ensi vuonna, eikö?-)

Posted by: Julius at 26.03.04 13:04

Kysyit niin aikaisin, etten vielä ollut tavannut Khilouta siihen mennessä. Ei ollut tarkoitus olla tyly, mutta kuulin joltakulta, että Khilou oli kirjoittanut menevänsä kuudelta saunaan ja se ei mielestäni luvannut hyvää gaalaan saapumisen suhteen.

Posted by: Soopa at 26.03.04 13:23

Haha, en tarkoittanut sinun olleen mitenkään tyly. Erittäin mukava tyyppi, mutta tieto Khiloun olemassaolemattomuudesta tuli melkoisen tylynä. Huh.

Posted by: Julius at 26.03.04 13:48

Ensi vuonna, viimeistään, ehdottomasti.

Niin paljon ihmisiä, niin vähän aikaa, oli illan Grande Ongelma. Ja kun juuri ketään ei ennalta tunnistanut. Vaikka ehkä ne "Hi, I'm Bob* - tyylin rintalaput olisivat olleet vähän liikaa?

Posted by: khilou at 26.03.04 13:59

Shriken kanssa mietittiin, että sellaiset "Hei, olen Merten, ja minullakin on ongelma"-laput olisivat olleet sopivat. Liian myöhään tajuttiin.

Posted by: Merten at 26.03.04 14:30

Jokaisella voisi seuraavalla kerralla olla laput, joissa lukee "Kysyn vaan". Yritetään savustaa se jänis ulos kolosta ... heh heh.

Posted by: Schizo-Janne at 26.03.04 14:59

Tosin ilman nimilappuja sekoillessa tulee hauskempia tapahtumia ja tapaamisia. Mut joo, töitäkin pitäis...

Posted by: Shrike at 26.03.04 15:13

Tai pitäisi olla semmoinen ilmoituskäytäntö. Aina kun uusi tyyppi tulee, kuulutetaan tämän nimi. Tietysti myöhemmin tulevat eivät tiedä aiemmin tulleita, mutta rohkaisisipa tämä ainakin saapumaan ajoissa paikalle.

Posted by: Soop at 26.03.04 17:37

Saasta, olisinpa halunnut puristaa teidänkin kättänne. No, aina ei voi voittaa ja liika kiire kostautuu :-)

Ensi kerralla omat nimilaput mukaan.

Posted by: Janne at 26.03.04 21:29

Pitää tunnustaa, että yllätyin kyllä illan päättymistavasta. Kun vielä muistaisi, mitä lupasin kirjoittaa nettiin mitvitistä...

Posted by: Santeri at 28.03.04 23:47

Ei se mitään, en minäkään muista.

Laadukas puolustuspoliittinen keskustelu olisi voinut jatkua pitkäänkin jollei henkilökunta olisi ollut niin toivottoman iltaunista.

Posted by: khilou at 29.03.04 00:36