maaliskuu 17, 2004
Ilmastointia asennuttamassa
Eri ammattiryhmät näkyvät sairaalassa kovin eri tavoin.
Hoitajat pyörittävät palettia: ottavat vastaan, opastavat, tuovat vaatteet, täytättävät kaavakkeet, poikkeavat, kulkevat kiireisinä edestakaisin, kurkkaavat sisään, väittelevät kansliassa.
Lääkäri ilmestyy hetkeksi kuin jumala, viisaana ja kaikkitietävänä, antaa käskynsä, tekee toimenpiteen, vastaa suoraan tai kryptisesti, kättelee hajamielisesti, katoaa taas.
Sitten ovat itsetietoiset miehet: lasikopin veltot vahtimestarit, samaan hissiin osuvat veripussinkuljettajat, kahviossa kovalla äänellä puhuvat remonttimiehet tahraisissa haalareissaan.
Ja vielä pahnanpohjimmaiset: kiireiset sairaala-apulaiset siivousvälineineen ja punastellen muiden tiellä seisovat opiskelijat.
Tämä tuoli on hermoilevia isiä varten, hoitaja hymyili ja pudotti minut aulan puolelle. Äiti sai jatkaa Tytön seuraksi leikkaussaliin kunnes uni tulee. Ehdittiin hätäiset kahvit, kun kutsu jo kävi. Siellä ollaan hereillä, äiti seuraksi heräämöön, isä tuttuun tuoliin lukemaan Ilta-Sanomat neljännen kerran. Ohi kulkenut anestesiahoitaja valisti, että nykyään pienet saatellaan höyhensaarille sevofluraanilla.
Kolisevista ovista tuotiin sänkyineen hyväntuulinen mutta nälkäinen pikkuneiti. Pari tuntia piti vielä odotella osastolla ennen kotiutusta. Vaihdettiin kohtalotoverien kanssa kokemuksia korvatulehduksista. Suurisilmäistä somalipoikaa saattoi isä, eloisaa romanityttöä isä, äiti ja kaksi tätiä.
Kotimatkalla paistoi aurinko.
Posted by khilou at 17.03.04 17:51