maaliskuu 17, 2004

Historia tuli lähemmäs

Mummolan salissa on vuolukiviuunin päällä kuva mummon veljestä sotilaspuvussa. Muistin toki veljen kaatuneen sodassa, mutta asiasta ei ole koskaan puhuttu tarkemmin.

Nyt mummo kertoi kirjeessään katselleensa hänkin TV:stä kenraalin hautajaisia ja muistaneensa, kuinka veli kaatui "siinä kauheassa Vuosalmen taistelussa". Hän oli ollut 9.7.44 lääkintämiehenä jossain kuopassa sitomassa haavoittunutta, kun luoti osui päähän. Aseveljet olivat vetäytyessään kantaneet ruumiin mukanaan. Hän auttoi niin monia ettei häntä voinut jättää sinne, oli yksi kantajista myöhemmin perustellut kirjeessään.

Palasin omaan merkintään sen kesän kertauksesta.

9.7.1944: Vuosalmi

Vihollinen aloitti klo 5.10 massiivisen tulivalmistelun, johon yhtyivät Äyräpään ja Vuosalmen yllä pommikoneet, maataistelukoneet ja hävittäjät. Samalla vihollinen ampui Vuoksen ylle savuverhon, jonka suojissa kaksi rykmenttiä ylitti joen pureutuen puolustajan asemiin. Suomalaistykistö aiheutti viholliselle raskaita tappioita ampumalla torjuntoja rannalle savun sekaan. Alkuhämmingin jälkeen 2.D, etenkin eversti Adolf Ernroothin komentama osasto Ernrooth, työnsi vihollisen vastahyökkäyksin takaisin sillanpäähän.

Majuri Antti Hännisen komentama Osasto Hänninen irtautui Äyräpään - Kylä-Paakkolan sillanpääasemasta vastaiskujen, tykistön ja suojasavun tukemana. Viimeiset puolustajat vetäytyivät Vuoksen yli syöksyveneillä klo 16.

Panssaridivisioona valmistautui siirtymään Vuosalmelle. JPr ja PsPr käskettiin hälytysvalmiuteen klo 9.10. Divisioonan pioneerikomentaja sai käskyn määrätä kaksi komppaniaa siltojen vahvistustöihin tieosuudella Jääski - Antrea - Sokkala - Korpilahti - Vuoksenranta - Taljala. Rynnäkkötykkipataljoona sai ennen kymmentä käskyn siirtyä 10 minuutin lähtövalmiuteen todennäköisenä toimintasuuntana Vuosalmi.

Vuosalmelta kantautui taukoamaton rumputulen kumu.

Posted by khilou at 17.03.04 17:03
Comments