Kyllä täältä kuuluu rahinaa molemmilta puolilta, valkotakkinen sanoi selkäni takaa ja laittoi stetoskoopin pois. Loput vastaukseni aiheuttivat vain nyökyttelyä, kun lääkäri jo naputteli koneelleen reseptiä.
Joku bakteeri sinne keuhkoihin on kuulemma päässyt livahtamaan. Häätöön klaritromysiiniä ja oloon tanakkaa yskänlääkettä. Niin mikäs tauti tämä sitten oli nimeltään, kysyin lähtiäisiksi. Keuhkoputkentulehdus, vastasi. Ja jos ei kuurillakaan asetu, yhteys omaan terveyskeskukseen niin kuvataan ne keuhkot.
Apteekin ruskeahiuksinen farmaseutitar oli melkein hämmentävän iloinen ja sirkeäsilmäinen, mutta ehkä nämä ovat niitä Herra Palavan keväthäiriöitä.
Neitonen kertoi yskänlääkkeen aiheuttavan sydämentykytyksiä ja käsien vapinaa, mutta unohti kertoa sijoittumisvirheistä ja käsien pienenemisestä. Ensimmäinen erä oli ihan hyvä, mutta toisen aluksi seottiin ja hävittiin lopulta kuin ankat.
Vaimo ei ollut erityisen tyytyväinen siihen, että olin lähtenyt kipeänä pelaamaan. Myönnetään samalla, etten olisi lähtenyt (vielä) lääkäriin ilman voimakasta diplomaatttista painostusta.
Nyt kroppa on sitä mieltä, että nainen oli oikeassa pelaamisen(kin) suhteen.
Posted by khilou at 12.03.04 23:34