Missä isi minun Rolle on, kammion ovelle ilmestynyt Poika ihmetteli. En tiiä, sun pitää ettiä, vastasin siirtämättä katsettani ruudusta. Tule isi minun kanssa ettimään, pikkumies vaati tarttuen käteeni.
Etsittiin. Kurkistus sänkyjen alle tuotti vesiperän, mutta olkkarissa Rolle pilkisti lelulaatikon pohjalta. No täällähän se on, Poika nauroi iloisena.
HS:n mielipidesivulla lainkäytön virallinen toisinajattelija Jyrki Virolainen paheksuu Irak- oikeudenkäynnin osapuolten tapaa sisälukea sanottavansa paperista. Tunnelma taitaa tosiaan olla kaukana vuoden 1993 alioikeusuudistuksen ihanteista, mutta hiukan oudoksuttaa Virolaisen kaipuu puhujien rentoon esiintymiseen ja katsekontaktiin kuulijaan. Toivottavasti syytteiden käsittely pysyy kuitenkin tärkeämpänä kuin advokaattien koreografiat.
Siitä Virolainen on AamuTV:n Jälkiviisaissa nähdyn Ritva Santavuoren kanssa samaa mieltä, että puheenjohtaja on päästänyt esitelmöitsijät rönsyilemään kovin kauas käsiteltävästä asiasta. Jota koskettaa mielenkiintoisessa asiantuntijablogissaan Jouni Heikniemi.
Posted by khilou at 05.03.04 11:01