Olipas suuri liekehtivän oranssi pallo laskeutumassa läntisen horisontin taa kun lähdin. Ärrältä kolme pakettia Mynthoneita ja bussiin.
Ehdin paikalle pääosan esittäjien jälkeen, mutta sairastupalaisten aitioon mahtui vielä. Tauolla S haki jäätelöt, vihreän paitani varalle huomaavaisesti vihreää. Ei vaan, sattuma se oli.
Mynthoneista ei tule vatsaan hyvä olo. Vaikka imeskelisi vain vajaan yhden paketin.
Paluumatkalla riskeerasin kiemurtelevassa bussissa huonon olon ja luin Matti Kurjensaarta. Tuntuuhan se Kekkos- ja sosialismi-ihannointi huvittavalta, mutta ennen vanhaan on vielä ollut lupa innostua aatteista ja ajatuksista. Meidän 2000 - lukulaisten kuuluu olla kaikkeen kertaalleen pettyneitä. Olemme hyviä tervehtimään kaikkea kyynisen vinolla hymyllä.
Vaihdoin Sörkässä loppumatkaksi metroon. Ulkona tuuli hyyti. Kotona muki Finrexiniä, muki Earl Greytä, yksi Zyrtec. Jos olisi kunnolla lämpöä, julistautuisin sairaaksi. Ei sillä, että deadlinet sillä siirtyisivät tai kukaan töitä puolestani tekisi.
Ja okei, laitetaan se kuva nyt sitten. Vähän tosin hävettää kun en naputtele tyylikkäiden esineiden keskellä tunnelmavalaistuksessa. Monitorin vieressä on kymmensenttinen pino marraskuun reissun aikana ilmestyneitä lehtiä. Kielsin heittämästä pois ennen kuin olen lukenut. Kolme viikkoa myöhemmin Vaimo nosti kasan keittiön pöydältä tuohon. Kyllä minä ne vielä luen.
Posted by khilou at 03.03.04 23:53